Vuosi 1965 oli erityinen.
Ilmatieteen keskuslaitos antoi ensimmäisen 5 vuorokauden
sääennusteen. Siitä asti ne ovatkin olleet sitten enemmän tai vähemmän…noh,
ennusteita. Kirjailija Hannu Salamaa syytettiin jumalanpilkasta. Sekä itä että
länsi kunnostautuivat avaruuskävelijöinä ja Kekkonen pienestä Suomesta
palmuunkiipeäjänä. Gambian itsenäistyminen, Keskustapuolueen syntyminen sekä
Rolling Stonesin esiintyminen Yyterissä jättivät ihmiskunnan historiaan
lähtemättömät jäljet. Hakametsän halli, Keimola ja Helsingin kaupunginteatteri
näkivät myös päivänvalon.
Kunnes eräänä sunnuntaina, jossain Yhdysvaltain
sosiaaliturvajärjestelmien perustamisen sekä Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan
Kuivaniemen kunnan uusintakunnallisvaalien välissä, synnyin minä, uusi imatralainen.
Ensimmäiset elinvuoteni vietin tiiviisti äitini helmoissa.
Asuimme Imatralla nykyisen Citymarketin läheisyydessä, Linnalankadun varrella.
Vanhaa kotitaloa ei enää ole, mutta ehkä jokunen omenapuu sentään, Imatran ”Manhattanin”
pihapiirissä. Tuolta ajalta minulla on vain muutama hatara, mutta sitäkin
väkevämpi muisto: ampiaisen pisto vasempaan silmäkulmaan, lelulaatikkoni
keittiössä, leikit puutarhassa pienen punaisen kahvipannun kanssa.
Olin 3-vuotias muuttaessani vanhempieni kanssa Joutsenoon,
Imatran naapurikuntaan, mutta vain kivenheiton verran kuntarajasta Joutsenon
puolelle. Tästä seurasi se, että kävin kouluni Joutsenossa, mutta ruokakaupassa
Imatralla. Joutsenossa, Korvenkylän maalaismaisemassa, asuin täysi-ikäisyyteen
asti. Siellä tutustuin paitsi Tuulaan, Timoon ja Askoon, myös erityisesti Anttiin
ja hänen siskoihinsa, jotka ovat ystäviäni tänäkin päivänä. Lapsuusvuosista jäi
mieleeni paitsi ahkera musiikin, postimerkkeilyn ja kirjoittamisen
harrastaminen, myös Viisikko-sävytteiset retket läheiselle harjulle ja muualle
lähimaastoon kuitenkin sillä erotuksella, että meillä ei ollut mukana koiraa
eikä korillista kylmiä kanavoileipiä. Tulinpa myös katkaisseeksi sukset
yhteensä 7 kertaa, kiipeilleeksi kaikissa mahdollisissa lähiseudun puissa ja
pyöräilleeksi Äitsaaren ympäri. Huom! Ilman kypärää ja kännykkää, koska
sellaisia ei vielä ollut keksittykään. Nykyään sellaisesta retkestä ei jäisi
enää edes henkiin.
Maailmanmatkaajaa minusta ei tullut, vaikka 16-vuotiaana
lähdinkin kielikurssille Brightoniin. (Täysin hukkaan meni sekin matka, ilman
kännykkää ja sosiaalista mediaa.) Lukion jälkeen, löysin itseni Helsingistä,
jossa vierähti 19 vuotta. Noiden vuosien aikana opiskelin
äidinkielenopettajaksi, tein monenlaisia töitä, solmin elämänmittaisia
ystävyyssuhteita, matkustelin Afrikassa ja Amerikassa asti, pakkasin ja purin
lukemattomia muuttolaatikoita, kunnes vuonna 2003, jo perheen perustaneena,
muutin Mäntsälään firman pikkujouluista löytämäni mieheni ja pienen
tyttövauvamme kanssa.
Harkitusti suurkaupungin humusta syrjään hypänneenä asumme edelleen
Mäntsälässä, ja perheeseemme kuuluu myös 2004 syntynyt poika sekä pöhköpää mäyräkoiramme
Aku. En koskaan päätynyt opettajaksi, mutta ryhdyin kirjoittamaan. Viihdyn loistavasti
nykyisessä it-työssäni kuin myös kotioloissa enkä kaipaa suuria muutoksia
elämääni. Erästä suurta ajattelijaa siteeraten: ”elämä on ihmisen parasta
aikaa”.
Sari Ahonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti