Kirjailija kertoo itsestään



Vuosi 1965 oli erityinen.

Ilmatieteen keskuslaitos antoi ensimmäisen 5 vuorokauden sääennusteen. Siitä asti ne ovatkin olleet sitten enemmän tai vähemmän…noh, ennusteita. Kirjailija Hannu Salamaa syytettiin jumalanpilkasta. Sekä itä että länsi kunnostautuivat avaruuskävelijöinä ja Kekkonen pienestä Suomesta palmuunkiipeäjänä. Gambian itsenäistyminen, Keskustapuolueen syntyminen sekä Rolling Stonesin esiintyminen Yyterissä jättivät ihmiskunnan historiaan lähtemättömät jäljet. Hakametsän halli, Keimola ja Helsingin kaupunginteatteri näkivät myös päivänvalon.

Kunnes eräänä sunnuntaina, jossain Yhdysvaltain sosiaaliturvajärjestelmien perustamisen sekä Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Kuivaniemen kunnan uusintakunnallisvaalien välissä, synnyin minä, uusi imatralainen.

Ensimmäiset elinvuoteni vietin tiiviisti äitini helmoissa. Asuimme Imatralla nykyisen Citymarketin läheisyydessä, Linnalankadun varrella. Vanhaa kotitaloa ei enää ole, mutta ehkä jokunen omenapuu sentään, Imatran ”Manhattanin” pihapiirissä. Tuolta ajalta minulla on vain muutama hatara, mutta sitäkin väkevämpi muisto: ampiaisen pisto vasempaan silmäkulmaan, lelulaatikkoni keittiössä, leikit puutarhassa pienen punaisen kahvipannun kanssa.

Olin 3-vuotias muuttaessani vanhempieni kanssa Joutsenoon, Imatran naapurikuntaan, mutta vain kivenheiton verran kuntarajasta Joutsenon puolelle. Tästä seurasi se, että kävin kouluni Joutsenossa, mutta ruokakaupassa Imatralla. Joutsenossa, Korvenkylän maalaismaisemassa, asuin täysi-ikäisyyteen asti. Siellä tutustuin paitsi Tuulaan, Timoon ja Askoon, myös erityisesti Anttiin ja hänen siskoihinsa, jotka ovat ystäviäni tänäkin päivänä. Lapsuusvuosista jäi mieleeni paitsi ahkera musiikin, postimerkkeilyn ja kirjoittamisen harrastaminen, myös Viisikko-sävytteiset retket läheiselle harjulle ja muualle lähimaastoon kuitenkin sillä erotuksella, että meillä ei ollut mukana koiraa eikä korillista kylmiä kanavoileipiä. Tulinpa myös katkaisseeksi sukset yhteensä 7 kertaa, kiipeilleeksi kaikissa mahdollisissa lähiseudun puissa ja pyöräilleeksi Äitsaaren ympäri. Huom! Ilman kypärää ja kännykkää, koska sellaisia ei vielä ollut keksittykään. Nykyään sellaisesta retkestä ei jäisi enää edes henkiin.

Maailmanmatkaajaa minusta ei tullut, vaikka 16-vuotiaana lähdinkin kielikurssille Brightoniin. (Täysin hukkaan meni sekin matka, ilman kännykkää ja sosiaalista mediaa.) Lukion jälkeen, löysin itseni Helsingistä, jossa vierähti 19 vuotta. Noiden vuosien aikana opiskelin äidinkielenopettajaksi, tein monenlaisia töitä, solmin elämänmittaisia ystävyyssuhteita, matkustelin Afrikassa ja Amerikassa asti, pakkasin ja purin lukemattomia muuttolaatikoita, kunnes vuonna 2003, jo perheen perustaneena, muutin Mäntsälään firman pikkujouluista löytämäni mieheni ja pienen tyttövauvamme kanssa.

Harkitusti suurkaupungin humusta syrjään hypänneenä asumme edelleen Mäntsälässä, ja perheeseemme kuuluu myös 2004 syntynyt poika sekä pöhköpää mäyräkoiramme Aku. En koskaan päätynyt opettajaksi, mutta ryhdyin kirjoittamaan. Viihdyn loistavasti nykyisessä it-työssäni kuin myös kotioloissa enkä kaipaa suuria muutoksia elämääni. Erästä suurta ajattelijaa siteeraten: ”elämä on ihmisen parasta aikaa”.

Sari Ahonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti